Etelä-Suomen aluehallintovirasto on tehnyt Etelä-Karjalan alueelle yksityisten kuntosalien toimintaa rajoittavan päätöksen, joka astui voimaan perjantaina 19.3. alkaen. Päätöksen mukaisesti toimintaa voidaan jatkaa, kunhan samassa tilassa on enintään 10 henkeä kerrallaan.

Seuraamme aktiivisesti koronatilannetta ja noudatamme tarkasti viranomaisten ohjeita. Samaan aikaan haluamme ylläpitää asiakkaidemme hyvinvointia ja mahdollistaa mahdollisimman monelle pääsyn liikunta- ja terveyspalveluihimme. Siksi kuntosalimme on auki ja ryhmäliikuntatunnit toimivat normaalin aikataulun mukaisesti. Myös muut palvelumme ovat saatavilla.

Huolehdimme, että samassa tilassa on korkeintaan 10 henkeä kerrallaan. Tiloissamme asiakkaiden käytössä on useita käsienpesupisteitä, käsidesejä ja desinfiointiainetta. Suositamme pitämään oleskelun aulatiloissa ja pukuhuoneissa lyhyenä sekä käyttämään maskia, mahdollisuuksien mukaan myös liikuntasuorituksen aikana. Henkilökuntamme käyttää maskeja tai suojavisiireitä.