Kokemuksia Treenix Lappeenranta

Miksi käyn Treenixillä ? Minkälaista on Treenata Treenixillä? Tuleeko minun osata harjoitella aloittaakseni kuntoilun? Näihin ja moneen muuhun kysymykseen löydät vastauksen suoraan asiakkaiden kokemusten kautta.

Riitta
RiittaValmennuskokemus
TreeniX Personal Trainer -valmentaja on mullistanut Riitan koko kuntosaliharjoittelun ja tuloksia on syntynyt. ”Yksin en pysty saavuttamaan sellaisia tuloksia, mitä valmentajan kanssa.” Minulla oli juoksutaustaa, mutta juokseminen alkoi tuntua yksipuoleiselta. Kaipasin vaihtelua treenaamiseen ja ryhdikästä oloa, kun juokseminen ei tuottanut lihaskunnon kasvua. Treenixin sivujen kautta löysin sopivan valmentajan. Lähdimme matalilla tavoitteilla liikkeelle ja treenaamisen myötä olemme kasvattaneet tavoitteitakin. Jo kolmen kuukauden jälkeen ryhti oli huomattavasti parempi.
Tiia
TiiaTreenix-klubi
Lihaskunnon ja nivelten kunnon ylläpito on onnistunut Treenixillä. Kokemusta on useasta leikkauksesta, minkä vuoksi lihaskunnosta huolehtiminen on ensiarvoisen tärkeää. Äiti suositteli paikkaa minulle ja kokeilun jälkeen hurahdin saliharjoitteluun ja Treenixin treenipaikkaan. Saliharjoittelun avulla haluan olla kunnossa ja huolehtia niveliä tukevasta lihaksistosta. Minun onneksi olen oppinut tykkäämään saliharrastuksesta ja tykkään treenata paljon. Uusia leikkauksia ei ole näkymässä, sillä liikunta ja treenaaminen näyttäisi auttaneen.
Hannu
HannuElämäntapamuutos
Sain Treenixiltä uuden suunnan koko loppuelämälleni!
Lähdin harjoittelun avulla korjaamaan huonontunutta hapenottokykyä ja ikääntymisestä johtuvaa heikkenevää lihaskuntotasoa. Tupakanpolton olen lopettanut kokonaan uuden kuntoiluharrastuksen avulla. Hapenottokyky on kehittynyt huomattavasti samoin lihaskunto, pääsin eroon myös mm. kuolemanpeloista, jotka johtui täysin tupakanpoltosta. Treenixissä arvostan ihania ihmisiä, hyviä ja turvallisia kuntoilulaitteita sekä erinomaisen hyvä ilmapiiri kanssatreenaajien kesken.
Nina
NinaHyvinvoinnin täyskäännös
Tämä on ollut todellinen muutoksien vuosi ja olen iloinen kun saan sitä Treenixillä toteuttaa. Päätin muuttaa elämäni, koska halusin elämääni parempaa hyvää oloa ja keveyttä. Aloitin treenit valmentaja Annin kanssa aluksi tapasimme kerran kuukaudessa. Tavoitteena oli painonpudotus sekä muita juoksutavoitteita. Halusin juosta 5 km hengästymättä. Nyt kun tavoitteeni on saavutettu valmentajan avulla, niin tavoitteenani on oppia elämään uudessa tavoitepainossa. Olen saanut Treenixiltä tsemppiä, tukea, oikeaa neuvoa ja ennen kaikkea hyvää mieltä.
Maisa
MaisaPalautuminen raskaudesta
Synnytyksen jälkeen vaaka näytti 10 kiloa enemmän mitä ennen raskautta. Päätin haluta eroon näistä ylimääräisistä kiloista ja itseni tuntien en siihen yksin olisi pystynyt. Sovimme 4kk tavoitteeksi 10 kiloa ja sen saavutimme. 10 cm lähti vatsan kohdalta ja vyötäröltä jopa 13 cm. Nyt jaksaminen on ihan toista luokkaa, unen laatu on huomattavasti parempaa. Tästä on hyvä jatkaa ja aion tehdä liikunnasta pysyvän elämäntavan.
Aamujumppa
AamujumppaKokemuksia ryhmästä
Ryhmätunnit ovat vaihtelevia sekä ikähaitari on laaja, mikä tuo mukavasti väriä ja elämää. Tunneilla ohjaajat ovat aitoja ja jaksavat aina kannustaa ja rohkaista ylittämään itsensä!
Naisten mukaan säännöllinen liikunta on välttämätöntä. Sen avulla erilaiset selkä- ja niveloireet ovat pysyneet loitolla. Lisäksi naiset saavat aamujumpista hurjasti potkua päivään ja hymyä huulille. Ryhmäläiset ovat saaneet kuntosalilta paljon hyviä ystäviä ja tuttuja, joiden kanssa käydään kahvilla TreeniXin tilojen ulkopuolellakin. Aamun treeniporukka haluaa kannustaa kaikki kokeilemaan rohkeasti kuntosaliharjoittelua ja erilaisia ryhmäliikuntatunteja! Hyvää mieltä ja oloa on taatusti luvassa ?
Mari
MariKokemuksia fysioterapiasta
Tarinan taustalla on vanhat sektioarvet kymmenen ja kahdeksan vuoden takaa. Kertaalleen aiemmin on arpea käsitelty ”imulaitteella” joitakin vuosia sitten. Tarve tehdä arvelle jotakin tuli esille olkapääkurssilla, kun kävimme kroppaa läpi jumpparullan kanssa. Alavatsaa ei pystynyt rullailemaan ollekaan, repivä tunne ja joustamattomuus alavatsan alueella oli niin suuri. Arpi/arvet ovat hieman normaalia ylempänä, ja kiristävinä tekivät selvän poimun alavatsalle. Käsittely ensimmäisellä kerralla oli kaikkea muuta kuin nautinnollista, sen verran reilusti Anni löysi venytettävää ja irroiteltavaa. Vaikka iho arven ympärillä on edelleen tunnotonta, tuntoa löytyi sitten sitäkin enemmän syvemmältä. vielä on käyntejä jäljellä ja tarkempia jumppaohjeita saamatta, mutta jo tässä vaiheessa voi lopputuloksen sanoa olevan hämmästyttävän hyvä. Toki leikkausten jälkeen sai kuntoutusohjeet kotiin, mutta arven alueen jumppauttamista vuosien jälkeen ei oikein neuvota missään. Olen enemmän kuin tyytyväinen, että arven ongelmat tulivat esille, ja ne saatiin hoidettua!
Leena
LeenaTreenix-onnistuminen
Painonpudotus lähti hyvin käyntiin Treenixissä ja ensimmäisen puolen vuoden aikana paino laski noin 10 kg. Sitten tuli ikävää takapakkia. Sain leikkauksen komplikaationa vasemman alaraajan halvauksen. Sairaalassa tilanteen todettuani soitin Annille ja varasin hänelle ajan kotiutumisen jälkeiselle päivälle saadakseni kuntoutuksen alkuun. Kyynärsauvoilla kävelin 2 vkoa ja sitten pystyin nilkuttamaan kävelysauvojen avulla. Tilanteen aiheuttama stressi toi noin puolen vuoden tauon painonlaskuun, mutta paino pysyi siinä, mihin se oli saatu. Jalan kuntouduttua taas ”lenkkeilykuntoon” ja pian sain painon entiselle tasalle, eli kokonaispainonlasku oli noin 20 kg.
Vilho
VilhoKokemuksia Terve Olkapää -ryhmästä
Olen potenut selkä, hartia ja niskakipuja vuosia, niitä on yritetty hoitaa fysioterapiassa, itse hoitona, särkylääkkeitä on tullut nielaistua aika monta viimeisen viiden vuoden aikana ja sairaslomallakin joutunut olemaan. Sydänfilmi on otettu rinnan alueen kipujen takia 6 kertaa, joka on ollut onneksi aina kunnossa. Sitten kuvaan tulivat vielä olkapää vaivat. Töissä oli vaikeuksia selviytyä, kädet puutuivat työskennellä kädet ylhäällä, jotkut työt olivat jopa vastenmielisiä tehdä. Ryhtiliike otettiin vuonna 2017. Työterveyslääkäri ja fysioterapeutti ehdottivat olkakurssia. Lähdin mukaan. Kurssin alussa huomasin olevani todella jäykähkössä kunnossa. Opin myös, että vain yhtä kehonosaa hoidettaessa, ei saada kokonaisuutta kuntoon, jota oli ehkä aikaisemmin tehty. Kurssin edetessä, käydään läpi koko kropan liikkuvuus ja joustavuus, opetellaan, kuinka paljon hyvä ryhti merkitsee joka päiväisessä toiminnassa. Nyt kurssin jälkeen on tapahtunut paljon hyviä muutoksia. Ryhti on hyvä yötä päivää, työt sujuvat ilman kipuja, raajojen tai niskan puutumista, käsiä voi pitää ylhäällä pitkiäkin aikoja ongelmitta. Sairauspoissaolot loppuivat ja kipulääkkeitä ei ole tarvinnut. Nukkuminen onnistuu joka asennossa, myös vatsallaan, eikä tule puutumisia käsiin, herään aamuisin virkeänä.
Jukka
JukkaElämänmuutos asiakkaana
Kaksi vuotta ja kolme kuukautta on mennyt elämäntaparemontin aloituksesta. Niin se aika kuluu, mutta on tässä läskiäkin polteltu 30 kiloa! Kun on mittarissa 55 vuotta, niin kaikki asiat tapahtuu nopeammin, paitsi oma palautuminen ja vammoista toipuminen. Sen olen huomannut viime aikoina, että vaaka ei ole oikeastaan enää mun kaveri. Parhaan tuntuman saa housun vyötärön kireydestä, peilikuvasta tai valokuvista. Kun lihasmassaa tulee lisää, niin vaaka alkaa näyttää koko ajan samaa tai jopa hieman enemmän, vaikka itse kuvittelee lukemien pienentyvän. Toteutin yhden haaveeni ja hankin keväällä punaiset housut ’keikka-asuksi’ soittohommiin. Kehuja on tullut ja vieläpä enimmäkseen naisilta, joten helposti valtaa tunne, että on tässä jotakin tehty oikein.
Piia
PiiaOlkapää kuntoon!
Syyskuussa 2018 ilmottauduin Annin olkapää kurssille. Kurssin kesto oli 10 viikkoa ja siinä ajassa olisi saatava olkapää jokseenkin kivuttomaksi ja yhteistyö kykyiseksi.
Ammatiltani olen myyjä-kassanhoitaja. Minulla alkoi oireilla vasemmanpuolen olkapää. Jäykkä, voimaton käsi ja yösäryt sekä päänsärky tulivat hyvinkin tutuiksi. Kävin TreeniXillä kuitenkin salilla ja jumpissa, mutta painin kivun kanssa. Jokin oli vialla ja varasin Annille ajan.
Anni tutki ja käsitteli kättä ja olkapäitä. Jäykkyttä oli ja olkapää oli kääntynyt eteenpäin. Ryhti oli surkea. Olin sivusta katsottuna ihan kiemuralla. Puhuttiin ja suunniteltiin vaihtoehtoja. Punnitsin ja mietin asiaa omalta osaltani. Haluan olla hyvässä kunnossa ja pystyä työskentelemän ammatissa, mistä pidän. Kukaan muu ei voi vastata omasta hyvin voinnistasi kuin sinä itse.
Olkapää kurssi oli minulle sillä hetkellä paras mahdollinen kuntoutus. Joka viikko käytiin läpi erilaisia ongelmia ja opittiin uusia liikkeitä millä harjoitetaan olkapäät kuntoon. Joka viiko tuli kotitehtäviä, mitä piti tehdä kotona. Mikään ei muutu, jos et itse muuta omaa tekemistä. Kurssin jälkeen oli hyvä tunne siitä, että kipu häviää ja ryhti suorenee, kun vain uskollisesti noudattaa ohjeita ja tunnollisesti huolehtii omasta kunnosta.
Kuntouduin hyvin ja nyt nautin liikkumisesta sekä kivuttomasta olkapäästä!

Kiitollisin mielin, Piia

Eevastiina
Eevastiina
Uudenvuodenlupauksen siivittämänä laitoin Annille sähköpostia. Sähköpostissani tiedustelin, onko Treenixin kynnys tosiaan niin matala kuin mitä nettisivuilla annetaan ymmärtää. Kauhukseni Anni vastasi lähes heti, että matala on, tervetuloa katsomaan.
Muutama vuosi sitten tipuin hevosen selästä. Tippumisen seurauksena sain riesakseni kroonisen selkäsäryn, johon kokeilin fysioterapiaa, tukivöitä, akupunktiota, kortisonipistoksia, osteopatiaa ja joukon erilaisia särkylääkkeitä. Alaselän säryn vähän helpotuttua pullahti kaularankaan välilevyn pullistumat ja sama show alkoi alusta. 34-vuotiaan sijaan alkoi henkinen ikä lähennellä eläkeikää.
Ilmoittauduin StarttiX-kurssille, päätin, että käyn sen aikana mahdollisimman monta kertaa salilla ja päätän sitten jatkot.
En osaa ihan tarkkaan sanoa, missä vaiheessa saliharrastus imaisi mukaansa. Jo muutamassa viikossa aloin huomata tuloksia, jotka motivoivat jatkamaan: aineenvaihdunta parani, en ollut enää jatkuvasti väsynyt, fyysinen kunto kasvoi, pöhötys väheni, ja mikä parasta, ryhti oikeni! Ryhdin oikenemisella on varmasti suuri merkitys siihen, että erilaiset rangan kivut ovat pikkuhiljaa vähentyneet.
TreeniXille on ollut alusta saakka helppo mennä – koko henkilökunta on varsin helposti lähestyttävää! Ja Annille annan täydet pisteet asiakkaan kohtaamisesta. Hän osaa oikeassa suhteessa olla empaattinen, motivoiva ja tsemppaava, unohtamatta ammattitaitoa.

Terveisin Eevastiina

Kokeile kaupungin kodikkainta liikuntakeskusta

Ensimmäisen tutustumiskäynnin uudelle tutustujalle maksutta!

KOKEILE