Maaliskuussa 2014 päätin marssia Huplin Annin vastaanotolle. Olin oppinut kuuden Treenix-vuoteni aikana luottamaan Annin ammattitaitoon. Hänellä oli tapana saada asiat ja paikat kuntoon, olipa vaiva sitten millainen tahansa. Huomasin nimittäin harmikseni, että ikävuosieni myötä kaikki herkut alkoivat kummasti kerääntyä vatsan ympärille, (Heidin herkkuja..) vaikka treenasinhan minä säännöllisesti…

Menin siis rohkeasti Annin luokse mahamakkaraani näyttäen ja kysyin häneltä: ”Tarviiko miulla aina olla tätä tässä?” Eipä Anni kauan ihmetellyt, vaan tehokas toiminta alkoi heti: kehonkoostumusmittari läväytti numeeriset faktat esiin, minä lupauduin pitämään ruokapäiväkirjaa ja ensimmäiset yhteiset treenit kuntotesteineen laitettiin kalenteriin.

Aloitin siis ensimmäisenä toimenpiteenäni ruokapäiväkirjan kirjoittamisen. Raportoin syömisistäni rehellisesti. Ajattelin, että Anni kuitenkin saisi selville, jos yrittäisin jättää jotain mainitsematta : ) Vein päiväkirjani muutamien viikkojen kuluttua Annille luettavaksi, ja mitäs sieltä paljastuikaan… Sokerihiiri! Söin sokeria salakavalasti tavallisen ruoan myötä liikaa. Töiden jälkeen väsyneenä saatoin napata muutaman suklaakeksin, mutta päivässä tai illassa niitä saattoikin kertyä helposti kahdeksan kappaletta. Ylimääräistä energiaa herkuista kertyi helposti yhden aterian verran! Viikonloppujen herkkuhetkiin kuuluivat useasti pizza, pulla, karkit ja suklaa. Kalsiumin saannista huolehdin syömällä jugurttia, joka tietysti sekin sisälsi sokeria vimmatusti. Sokerin käyttöä oli siis rajoitettava. Herkkuja sai nauttia vain harvakseltaan, mutta vihanneksia, marjoja, hedelmiä, maustamatonta jugurttia ja rahkaa sai syödä enemmän! Nälässä ei siis tarvinnut elää.

Liikunta laitettiin eri tasolle

Annin vetämissä treeneissä harjoiteltiin kovaa ja mentiin tutun ja turvallisen mukavuusalueen ulkopuolelle. Välillä kieltämättä hirvitti ja vähän pelottikin (esimerkiksi ylämäkispurtit juoksumatolla!), mutta ei minulla ollut mitään hätää, kun oma personal trainerini oli vieressä varmistamassa ja tsemppaamassa. Ryhmäliikuntatunneille piti myös mennä uudella asenteella: syke ylhäällä, ei nössöilyä ja hiki kunnolla pintaan!

Joulukuun 2014 mittauksissa saimmekin sitten huomata Annin ohjeiden ja keinojen tehonneen: vaaka näytti yhdeksän kiloa pienempää lukemaa, vyötäröltä oli kadonnut 9 cm, vatsan ympäriltä 10 cm ja rasvaprosentti oli laskenut 7 % – yksikköä. Paastosokeriarvoni oli aikaisemmin keikkunut viitearvojen ylärajalla, mutta jo syyskuussa tulos olikin ihan viitearvojen sisällä!

Olin erittäin onnellinen ja kiitollinen Annille piiskuroinnista! Matkani jatkuu edelleen. Haluan vältellä liiallisia herkkuja, ylläpitää saavutetun tason ja kehittyä vielä. En ole koskaan pitänyt juoksemisesta, mutta nyt haluaisin oppia nauttimaan siitäkin. Jos vaikka joskus edes kympille tai puolimaratonille…

Sillä haaveita ja tavoitteita pitää elämässä aina olla!

-Heidi

Tutustu Treenixiin